Eläinten vallankumous on englantilaisen George Orwellin kuuluisa satiiri eläinten vallankaappauksesta ja eläinten valtakunnan kehityksestä. Toisen maailmansodan ilmapiirissä vuonna 1944 valmistunut käsikirjoitus ei heti löytänyt kustantajaa ja kiersikin jopa neljän kustantajan kautta, kunnes Secker and Warburg julkaisi kirjan vuonna 1945. Monet niistä olivat Orwellin vanhoja kustantajia ja kieltäytyivät kustantamisesta vedoten sen trotskilaiseen tulkintaan ja Neuvostoliittovastaisuuteen, sillä sodan kireän ilmapiirin alla ei haluttu tuhota maiden välisiä suhteita. Ei olekaan siis ihme, että teos kiellettiin sosialistisissa maissa vuoteen 1989 asti. Teos oli uhan alla Amerikassakin, sillä se koettiin erittäin kommunismimyönteiseksi.
Tarina alkaa, kun eräänä yönä kaikkien maatilan eläinten ihannoima Vanha Majuri – siis erittäin vanha sika – kutsui kaikki eläimet koolle isoon latoon. Vanha Majuri oli tullut siihen tulokseen, että kaikki ihmiset heidän isäntäänsä herra Jonesia myöten, ovat tyranneja ja ikuisia kuluttajia, jotka laittavat muut eläimet ruotuun oman hyötynsä nimissä. Vanha Majuri vannoi, että vaikka se ei tapahtuisi hänen elinaikanaan, niin eläimet tulisivat tekemään vallankumouksen ja sitten kaikki olisi paremmin. Kolme päivää myöhemmin Vanha Majuri löytyi kuolleena, jonka jälkeen kaksi muuta karjua, Lumipallo ja Napoleon, johtivat eläimet kapinaan ja saivat maatilan haltuunsa. Näin syntyi Eläintila, kaikkien eläinten yhteinen valtakunta.
Vanhan Majurin periaatteet oli päätetty nimetä animalismiksi ja aatteen seitsemän sääntöä kirjoitettiin ladon seinään julistamaan kaikkien eläinten oikeuksia, joista tärkein oli ”Kaikki eläimet ovat tasa-arvoisia”. Eläimet olivat onnellisia vapaudestaan ja työskentelivät ahkerasti. Kaikkein ahkerimmaksi tuli hevonen nimeltä Jysky, jonka nimikkolauseeksi muodostui ”Minä teen kovemmin työtä”. Eläimet tekivät myös työnjaon, sillä siat olivat viisaampia ja sopivat johtajiksi ja pohdiskelijoiksi, kun taas hevoset enemmän työjuhdiksi. Näin ollen Lumipallo ja Napoleon johtivat tilaa, mutta yhteistyö ei ollut ruusuista. Riippumatta siitä, mitä mieltä Lumipallo oli, Napoleon oli aina eri mieltä.
Sillä välin herra Jones oli kerännyt joukkoja lähikylistä, pääosin muita maatilan omistajia, joiden kanssa hän toteutti hyökkäyksen Eläintilaan. Lumipallon urhealla johtajuudella eläimet onnistuivat voittamaan ihmiset ja pitämään valtakuntansa. Lumipallon ollessa suosiossa hän ehdottaa tuulimyllyn rakentamista, jolloin eläinten tarvitsisi tehdä vähemmän töitä. Napoleonilla oli kuitenkin ollut jotain katalaa mielessään jo pitkään ja päätti karkottaa Lumipallon omilla verenhimoisilla koirillaan. Uudella johtajalla – kuten kaikilla vallanahneilla – oli suunnitelmat vallan keskittämiseen. Uusien sääntöjen mukaan Eläintilalla ei enää pidetä yleisiä kokouksia, vaan sikojen komitea päättäisi kaikesta.
Eräs syöttöpossu nimeltään Vinku sai tehtäväkseen kertoa sikojen komitean päätöksistä muille eläimille ja näin elämä sitten jatkui. Napoleon kuitenkin hämmästytti eläimiä kovasti, sillä hän muun muassa kertoi, että Lumipallo oli varastanut idean tuulimyllyn rakentamisesta häneltä. Lumipallosta tehtiin petturi, joka pitäisi tappaa, kun hänet nähtäisiin. Eläimet olivat sekavissa olotiloissa – olihan sioilta tulleet päätökset kovin ihmeellisiä. Napoleonin aikana oloja kiristettiin jatkuvasti ja ruokaa oli koko ajan vähemmän ruumiillista työtä tekeville eläimille. Siat selittivät sitä sillä, että heidän aivotyönsä on raskasta ja kaipaa paljon ravintoa. Eläimet olivat kuitenkin tyytyväisiä vapauteensa ja vaikka ihmiset tulivatkin aina tuhoamaan tuulimyllyn, niin eläimet olivat valmiita rakentamaan uuden – olihan vapaus ihmisistä niin tärkeää.
Asioiden kulku ei kuitenkaan loppunut tähän. Vähitellen jotkut eläimet olivat huomaavinaan muutoksia seitsemässä animalismin säännössä. Kun sioilta kysyttiin asiasta, he sanoivat, että eläinten muistot olivat vääristyneitä. Näin siat pääsivät kiertelemällä sääntöjä nukkumaan ihmisvuoteissa ja juomaan olutta. Siat olivat luvanneet eläkkeen kaikille vanhoille eläimille, mutta kun työjuhta Jysky lähestyi ikää, hänet vietiin sairaalaan, jossa sitten kuoli. Monet eläimet kummeksuivat tätä ja ennen pitkää ladon seinältä löytyi enää yksi kultainen sääntö. ”Kaikki eläimet ovat tasa-arvoisia, mutta toiset eläimet ovat tasa-arvoisempia kuin toiset”. Seuraavana iltana eläimet kuulivat ääniä pääasumuksesta ja kävivät kurkkimaan ikkunasta. Siellä olivat siat ja ihmiset ja kukaan ei olisi voinut erottaa heitä toisistaan.
Kirja puree erittäin iskevästi neuvostoliiton vallankumouksen tapahtumiin ja kritisoi systeemiä voimakkaasti. Aikanaan kirja herättikin erittäin paljon huomiota kaikkialla ja on yhä George Orwellin tunnetuimpia teoksia. Nykyään suhtautuminen kirjaan on paljon myötämielisempää, sillä Neuvostoliitto on jo kaatunut ja kriisi sodasta on ohi. Kirja antaa kuitenkin paljon uusia näkemyksiä 1900-luvun alusta ja on hyvää luettavaa, vaikka ei olekaan niin ajankohtainen enää. Viime kädessä siat ovat sikoja, niin kuin ihmisetkin.
